DotNET

Mureakuha

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

Johdanto

Microsoftin .NET on syntynyt Sunin ja MS:n yhteisistä java hankkeesta, joka kariutui kuitenkin javan ollessa versiossa 1.1.18 tai jotain. Tuolloin yksi kiistasyistä oli OLE-komponentit joita Windows käyttää. MS olisi halunnut OLE-komponenteille tuen Javaan, mutta se ei käynyt SUN Java suunnitelmiin. Tästä seurauksena SUN totesi myöhemmin, että MS:n kehittämä java ei saa käyttää java nimeä, kun ei ollut enää yhteensipä SUNin oman Javan kanssa.

Joidenkin vuosien hiljaiselon jälkeen MS esitteli borlandin kanssa tekemää yhteistyötä .NET, joka oli aluksi pitkään hämärän peitossa oleva projekti kunnes .NETin tarkoitus tuli riittävän selväksi. Aluksi .NETin tehtäväksi oli vain yhdistää internet ja laitteet, mutta myöhemmin siitä tuli kokonainen .NET Framework, joka sisältää CLR(Common Language Runtime).

CLR on .NET Frameworkin sydän, joka javan tapaan voidaan ajatella virtuaaliseksi prosessoriksi, joka suorittaa tavukoodia. .NET on tosin alusta lähtien toiminut JIT (Just In Time) menetelmällä, eli koodi käännetään lähdekoneelle ennen suorittamista eikä tulkata. Lisäksi CLR varastoi kääntämänsä koodin, jolloin usein tarvittavat ohjelmat toimivat nopeasti. Tällä tavalla saavutetan vastaava etu, kuin GPL ohjelmissa, jotka käännetään jokaiselle koneelle erikseen, mutta .NET tekee sen "suljetusti" ilman hitaasti käännettäviä lähdekooja. Lisäksi MS on antanut .NET tekniikan ISO standardi järjestelmälle stantardisoitavaksi, jolloin .NET tekniikalla toimivia kilpailevia ohjelmia on mahdollista tehdä. Tästä esimerkkinä MONO-PROJEKTI, joka toimii kaikissa tunnetuimmissa käyttöjärjestelmissä. Monon päävetäjänä toimii Novelli.

.NET eroaa javasta kuitenkin melko paljon. -.NETiä ei tulkata -Stantardoitu muidenkin käyttöön -Kieliriippumaton, eli .NET ohjelmien tekemistä varten on olemassa useite eri ohjelmointi kieliä. MS:n tukemia kieliä on ainakin C#, C++, J#, VB.NET ja BOO. -Ohjelmointi kielen ei ole pakko kääntää vaan se voi olla myös ms. scripti kieli kuten BOO (Python) -OLE tuki -Helppo yhteys vanhaan C/C++-kielellä tehtyihin funktiohin rakenteisiin ja luokkiin. -.NET ohjelmat voidaan kääntää myös binaariseksi -



Historia

Versio 1.x

.NET Frameworkin alkutaival muistuttaa kovasti javasta lainatulta kirjastolta lisäsyntaksien kera.

Versio 2

Tuo generiset tyypit ja laajentaa luokkakirjaston kattamaan laajemmin ohjelmistojen kehitystarpeita.

Versio 3

Sisältää .NET Framework 2:n, mutta lisää siihen WinFX, eli Windows Vistan loput luokat. Windows Vista tulee perustumaan pitkälti .NET päälle. .NET on MS:n ratkaisu parantaa Windowsin tietoturvaa ja luoda oliopohjainen luokkakirjasto Windowsin C:llä kirjoitetun tilalle.

Henkilökohtaiset työkalut